Tänään aloitamme pohjien äänitykset. Paikkana entisen opinahjomme studio Myyrmäessä, Vantaan laveilla kujilla. Kappaleet on treenattu hyvään kuntoon, joten tarkoituksena on mennä vaan soittamaan, eikä hieroa ottoja liikaa. Ensimmäistä kertaa jokaisella on soittokamat jotka pöhisevät siihen malliin, että soiton luulisi tuntuvan mukavalta. Myös ensimmäistä kertaa ollaan saatu haalittua paikalle äänittäjä/tuottaja joka on vilpittömästi sitoutunut meidän juttuun.
Lähtökohtana on siis soittaa rumpu-/kitara-/bassopohjat 12 kappaleeseen, joka on työmääränä suhteessa käytettävissä olevaan aikaan aikamoinen. Odotukset vaihtelivat jokaisella laidasta laitaan. Komppiryhmä (Olli ja Pyry) pitivät sessiota haastavana, mutta sointusoittimien suvereenit taitajat Jouhki ja Kumpulainen olivat avanneet rotsinsa ja olivat jo valmiina kaatamaan omat visionsa vakaan rumpu-/bassojunan päälle. Eivätpä pojat arvanneetkaan, mitä koettelemuksia edessä tulisi vielä olemaan. Mutta Katso! Niin enkelit tulivat, näkivät ja soittivat ilman isompia ongelmia pohjat pohjalle jo ensimmäisellä tai toisella otolla. ”Ja eteenpäin” sanoi mummo lumessa.
Kaunis talvipäivä, aurinko paistaa ja lumi natisee mukavasti kenkien alla kun löntystelen kohti Studio 303:a. Ei voisi olla parempaa vuodenaikaa äänittää näitä kappaleita. Tänään olisi tarkoitus äänittää kaikkiin kappaleisiin piano-osuudet. Kerrankin pääsee soittelemaan pianolla joka on vireessä, harvinaista herkkua. Tähän mennessä on ollut nasta fiilis koko äänityssessioista, toivottavasti jatkokin sujuu yhtä mukavissa merkeissä. Oli ihan hyvä käydä Pasin kanssa tarkasti läpi kappaleet ennen kun tultiin tänne, tuli varmempi olo omista osuuksista.
Henkilökohtainen suosikkini on Pilkkiretki, jonka lopullista versiota odotan mielenkiinnolla. Toivottavasti lopputulos tekee oikeutta sävellykselle. Näitä biisejä on ollut ilo muokata ja kokeilla. Pasi on antanut jokaiselle aika vapaat kädet sovitustilanteessa joten joskus toiminta saattaa sortua ylimääräiseen kikkailuun. Onneksi megamikseri Tero on tarkkaamossa pitämässä touhua maanpinnalla.
Mutta seurasikin ensimmäinen takapakki, johon varmasti kukaan ei ollut varautunut. Kun pianot oli äänitetty, sulokorvamme havaitsivat pientä epävirettä kitaroiden sekä pianon harmonisessa syleilyssä. Tämä sai selkäpiihimme väristyksiä, jotka olisi voinut tuntea kolmenkin promillen statuksessa! Tämä tarkoitti vain yhtä, hyvin rampauttavaa asiaa: osa kitarariffeistä olisi ammuttava uudestaan narulle.
Matkamme jatkuikin siis seuraavaksi kohti Kaisaniemeä, tuota Helsingin ytimen kuraista mutkaa. Seisoimme loskassa kun ansioitunut tuottajamme Tero ”Jack Black” Rikkonen tuli porttikongista valmiina kitaran suloääniä varten. Ensimmäinen silmiinpistävä asia oli studion saniteettitilojen totaalinen loistaminen poissaolollaan. Uhmaten pääkaupunkiseudun yleisiä ja diskreettejä järjestyssääntöjä, toimimme vieressä olevan hostellin asukkaiden esimerkkiä seuraten ja viistäen.
Tämä kyseinen studio oli kaikessa spartalaisuudessaan oiva taidonnäyte boheemista perusratkaisusta. Vain pienehkö pintaremontti puuttui. Oli miten oli, tämä studio kuitenkin pelasti rakkaan äänitteemme varmalta musiikilliselta rappiolta. Pasi suljettiin huoneeseen, jossa avunhuudot sekoittuvat yläpuolella kolistelevan raitiovaunun ääneen kivisten ja kylmien seinien kuolleiden katseiden alle.
Havaitsimme, että hienohkolla mallasuutteella on erikoinen parantava vaikutus musiikilliseen vastaanottokykyyn. Ja boy oh boy, saman ilmiön koki myös tuottajamme Tero. Kun kitarat oli rykäisty musiikkipurkkiin, alkoi vaihtoehtoisten kitararaitojen ujellus kuulua varmaan myös naapurin hostelliin. Johtopäätös: tuottajamme Tero saa viestejä ulkoavaruudesta. Tämän voi myös vahvistaa se taksinkuljettaja joka kyyditsi meidät nukkumaan.
Seuraavaksi, pitkien ja haastavien instrumenttiäänitysten jälkeen, oli vuorossa itseoikeutetusti laulujen äänitys. Lähtökohtana oli saada nauhalle elävää laulua, koska biisimateriaalin luonne sitä vaatii. Nämä tulkinnat ... tulevat varmasti vavisuttamaan suomalaisen populaarimusiikin perustuksia kuin Hurriganes aikanaan.
Onneksi olimme jo hyvissä ajoin linkittäneet porukkaamme kansientekijän
- Aleksi
Jantusen, joka on meille tuttu jo aiemmista projekteista. Hänen
kanssaan työskentely
on helppoa, ja palautetta ja ideoita sinkoilee jatkuvasti ympäriinsä.
Ajankohtaiseksi tuli
myös sopivan nimen löytäminen levylle. Aluksi pyörittelimme
levyn biisien
nimiä ja tekstejä yrittäessämme löytää sopivaa
ehdokasta nimeksi, mutta se ei
tuottanut mitään järisyttävää tulosta.
Lopulta päädyimme ”Säkeet tästä maasta”-
nimeen, koska se oli ensimmäinen oikea "levynnimi", jota
ei oltu yritetty repiä
biisimateriaalista, vaan se keksittiin määrittelemään
kokonaisuutta. Pyry kirjoitteli
joitain ehdotuksia paperille, ja sieltä se sitten löytyi.
Loppujen lopuksi kaikki onnistui mielestämme hyvin, josta saamme
suurilta osin kiittää
tuottaja Teroa sekä myöhemmin kuvioihin tullutta Multibase Oy:tä.